Siispä jälleen nettiin! Löysin ihastuttavan saitin, jossa muistiklinikka kertoo hyvin selkeästi muistiin liittyvistä aiheista ja siitä, että ongelman kanssa ei kannata jäädä missään vaiheessa yksin. Siihen itse asiassa havahduin ensimmäisenä. Sen jälkeen aloin pohtia kysymystä, että mitä kaikkea voi tehdä tavalla tai toisella ennen päätymistä tilanteeseen, että arki on muistamattomalle vaikeaa.
Päädyin siis selaamaan erilaisia tuotteita, joita muistiklinikalla on myynnissä ja siksi selasin erilaisia artikkeleita järkevästä ravinnosta, vitamiineista ja muista niihin liittyvistä. Eikä mennyt aikaakaan, kun oli jo tehnyt oman tilaukseni. Ajattelin, että voi ehkä tehdä jotakin ennen kuin on myöhäistä. Oletko sinä koskaan ajatellut, että muistia voisi auttaa esimerkiksi ravinnolla tai erilaisilla vitamiineilla?